keskiviikko 18. toukokuuta 2016



MITEN VÄRIVALLANKUMOUS TEHDÄÄN

eli Maidan




Värivallankumouksella tarkoitetaan yleensä entisissä sosialistisissa maissa lähinnä 2000-luvulla tapahtuneita vallankaappauksia tai näitä muistuttavia eri aikoina eri puolilla maailmaa tapahtuneita vallankumouksia. Näissä kumousliike on kaatanut tai yrittänyt kaataa vallassa olleen hallinnon. Näitä ovat mm. Georgian Ruusuvallankumous, Ukrainan oranssi vallankumous eli Maidan I, Kirgisian tulppaanivallankumous, Uzbekistanin protestit, Mongolian protestit jne. Näihin luetaan myös Arabikevät. Kaikki kumoukset eivät aina ole pystyneet kaatamaan kulloistakin hallintoa. Nimitys "värivallankumous" tulee Ukrainan vuoden 2004 "oranssista vallankumouksesta". Pidän näitä "värivallankumouksia" varsin tehokkaana aseena ja eräänä sodankäynnin muotona.

Tässä keskityn nyt kuitenkin lähinnä Maidan II eli ns. Euromaidan-kumoukseen v. 2014. Kaikkia yksityiskohtia minun on tietenkin mahdotonta käsitellä tilan ja ajan puutteen vuoksi, eikä minulla ole edes tietoakaan kaikesta.

Itse asiassa nämä kumoukset ovat lähteneet liikkeelle jo paljon aikaisemmin kuin voisi olettaa. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat perusti erikoistutkimusviraston OCI:n (Office of Special Investigations), jonka tarkoituksena oli keskittyä yhteistyöhön Valkovenäjän ja Ukrainan natsien kanssa. Natsit suojattiin puhdistamalla heidän taustatietonsa ja laatimalla heille tekaistut taustat ja henkilötiedot. Näin he välttyivät rangaistuksilta ja mm. joutumasta Nürnbergin tuomioistuimeen tuomittaviksi. Yksi tällainen oli ukrainalainen Stepan Bandera, kuten kerroin jo edellisessä kirjoituksessani.

1948 perustettiin uusi tiedustelupalvelu OPC (Office of Policy Coordination). Sen toiminta oli kokonaan keskitetty Neuvostoliittoa vastaan. Työkuvaan kuului propaganda, taloudellinen sodankäynti, sabotaasi, kumouksellinen toiminta ja apu Itä-Euroopan maissa toimiville maanalaisille vastarintaryhmille. Tavoitteena oli nimenomaan natsijärjestöjen sotilaallisen toiminnan koordinoiminen. Yhteistoimintaa oli valkovenäläisten, ukrainalaisten, latvialaisten, liettualaisten ja virolaisten vastaavien natsien ja natsijärjestöjen kanssa. Nämä olivat yhteistyössä USA:n, Britannian, Ranskan ja Länsisaksan tiedusteluyksiköiden kanssa.

Nykyään on nostettu uudelleen kunniaan Ukrainan, Liettuan ja Viron natsit ja natsijärjestöt. Heidän todellinen menneisyytensä on unohdettu ja heidät on julistettu "isänmaallisiksi sankareiksi", patriooteiksi. On unohdettu, että natsi-Saksan aikaan Liettua, Latvia ja Viro olivat ainoita maita, jotka oli virallisesti julistettu "juutalaisista vapaiksi alueiksi". Kaikki juutalaiset oli niissä murhattu.

Nykyään natsimielenosoituksia järjestetään paitsi Ukrainassa myös Liettuassa ja Virossa sekä Unkarissa. Erityisesti herättää huomiota nuorten osallistujien suuri määrä. Tällä on merkitystä värivallankumouksissa ainakin Ukrainassa. Ukrainalainen natsi Stepan Bandera (1909-1959) on ollut voimakkaana taustatekijänä Maidanin vallankumouksessa, kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, kuten myös hänen natsitoverinsa Jaroslav Stezko. Jo oranssin vallankumouksen jälkeen presidentiksi noussut Viktor Justsenko nosti  heidät "Ukrainan sankareiksi". 

USA:n Kiovan suurlähetystö ryhtyi vuonna 2013 järjestämään "TechCamp"-projekteja, joilla valmisteltiin kansalaissotaa Ukrainassa. Projekti koulutti spesialisteja informaatiosotaan sekä vallankumouksellisia organisoimaan protesteja ja kumoamaan järjestyksen valtiossa. TechCamp -projekteista vastasi siis USA:n suurlähetystö. Amerikkalaiset kouluttajat selittivät, miten sosiaalisia verkostoja ja internetin teknologiaa käytetään protestihalukkuuden aktivoimiseen niin, että se aiheuttaa väkivaltaisia levottomuuksia Ukrainassa ja radikalisoi kansalaisia keskinäisiin yhteenottoihin.

Yksi tällainen tilaisuus järjestettiin mm. marraskuun 14. ja 15. päivinä 2013 keskellä Kiovaa USA:n suurlähetystön alueella. Noin 300 henkilöä oli erikoiskoulutuksessa ja he ryhtyivät toimimaan paitsi Kiovassa myös eri puolilla Ukrainaa. Näin aletaan tehdä värillisiä vallankumouksia.

Maidan II lähti liikkeelle siitä, että silloinen Ukrainan presidentti Viktor Janukovitsh ei halunnut edetä liittyäkseen EU:hun, koska ehdot olivat epäedulliset. Ukrainan teollisuus oli silloin vahvassa liitossa Venäjän kanssa. Ukrainassa valmistettiin mm. avaruusrakettien ja ohjusten osia, Antonov-lentokoneita ja niiden osia (mm. maailman suurin lentokone Antonov An 124 Ruslan, nykyään vielä suurempi An 224), helikopterien osia mm. moottoreita MI-helikoptereiden eri malleihin, panssarivaunuja jne. Viennistä 26 % ja tuonnista 32 % (esim. kaasua) tapahtui Venäjän kanssa, mikä oli ylivoimaisesti suurempaa, kuin Ukrainan kauppa minkään muun maan kanssa. Ukrainan kaasu- ja sähkötoimitukset tulivat hyvin edullisesti Venäjältä. Tämä huomattava teollisuuden osa olisi pudonnut pois.

Ukraina on valtaosiltaan mustan mullan maa, mutta Eurooppa ei tarvitse maataloustuotteita, koska niistä on jo muutenkin ylituotantoa EU:ssa. Venäjälle kauppa kävi hyvin. Mitä Ukraina olisi voinut myydä Euroopalle, millä se olisi voinut käydä kauppaa EU:n kanssa? Lisäksi kaikki lainehdot olivat huonoja. Kaiken järjen mukaan Ukrainan olisi ollut parempi olla kauppasuhteissa Venäjän kanssa. Kaikki tämä on nyt pudonnut pois. Ukraina on tällä hetkellä vararikon partaalla.

Mielenosoitukset Maidanilla alkoivat, kun tieto Ukrainan ja EU:n sopimuksen lykkäämisestä oli levinnyt. Levottomuutta lietsottiin varsinkin nuorison joukossa, joka toivoi vapaata pääsyä EU:n työmarkkinoille. Käytettiin sosiaalisia medioita ja lisäksi ryhdyttiin rahoittamaan mm. ääriaineksia varsinkin USA:n taholta salaisia kanavia käyttäen.


Maidanin mielenosoitusten "päämaja". Huomaa fasisti Stepan Banderan kuva!


USA:sta ja Länsieuroopasta alkoi vierailla politiikkoja Maidanin aukiolla antamassa tukea mielenosoittajille. Mm. USA:n apulaisulkoministeri Victoria Nuland kävi monta kertaa Maidanissa ja jakoi mielenosoittajille  absurdisti leipää ja pikkuleipiä. Tämä kuvattiin näyttävästi  länsimaisille tiedotusvälineille. USA:n varapresidentti Joe Biden vieraili muutaman kerran Maidanin mielenosoituksissa. USA:n republikaanien senaattori John McCain vieraili usein mielenosoituksissa ja kannusti väkivaltaan. Myös Puolasta, Britanniasta, Portugalista, Liettuasta, Saksasta, Kanadasta tuli joukko demokratian, vapauden ja hyvinvoinnin edustajia kannustamaan mielenosoittajia ja veljeilivät Ukrainan natsipuolueiden johtajien kanssa. EU-neuvoston puheenjohtaja Herman van Rompuy kävi julistamassa "aika tekee työtään meidän hyväksemme". Komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso kehotti mellakoitsijoita jatkamaan taistelua. Saksan Agneta Merkel vieraili Maidanissa.


Victoria Nuland "jakaa leipää" Maidanilla.




USA:n varapresidentti Joe Biden ja senaattori  John McCain Maidanin vierailuillaan molemmilla vieressä Svoboda-natsipuolueen johtaja Oleh Tiahnibok, joka alakuvassa suorittaa natsitervehdystä.


Janukovitshia painostettiin olemaan käyttämättä väkivaltaa mieltään osoittavia vastaan. Painostus tuli manipuloituna kansainväliseltä poliittiselta taholta. Syntyi tilanne, jossa poliisi oli aseettomana aseistettuja mielenosoittajia vastaan, jotka käyttivät mm. metalliputkia, molotovinkoktaileja ja muuta aseistusta runsain mitoin.

Mielenosoittajille ilmestyi vallankumouksellinen johto, joka koostui kommandoryhmistä, jotka ilmoittivat Ukrainan kansan nimessä taistelevansa länsimaisen demokratian, hyvinvoinnin ja vapauden puolesta. Sadan miehen osastoiksi järjestäytyneillä kommandoryhmillä oli aseet hakkaamista ja rikkomista varten, kypärät päässä sekä omatekoisia polttopulloja. He olivat juuri näitä nationalisteja, jotka vannoivat ukrainalaisen natsin Stepan Banderan ja hänen perintönsä nimeen. Natsien ryhmistä muodostettu kattojärjestö "Oikeistosektori" otti yhteen mellakkapoliisi Berkutin kanssa, joita oli kielletty käyttämästä aseita. Jälki oli sen mukainen; neljä kuollutta, joista kolme oli poliiseja, yli 500 loukkaantunutta, joista yli puolet oli poliiseja.





Ääriainekset valtasivat hallintorakennuksia Maidanissa ja eri puolilla Ukrainaa. Länsimaat painostivat Ukrainan silloista hallitusta, joka juuri siksi peruutti poikkeustilan julistamisen. Lopulta parlamenttikin hyväksyi lain mellakointiin syyllistyneiden armahtamisesta. Mielenosoittajien ja tappelijoiden olisi kuitenkin poistuttava Kiovan ja muiden kaupunkien hallintorakennuksista. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan mielenosittajat jatkoivat Maidanin ja muiden hallintorakennusten miehittämistä. Janukovits ja hänen hallituksensa eivät voineet tehdä asialle mitään.


Rauhanomaisia mielenosoittajia



Kun tämäkään ei tuntunut riittävän tuotiin 20.2.2014 ääriaineksia, joiden tarkoituksena oli käyttää ampuma-aseita. Ei ollut väliä ketä ammuttiin kunhan ammuttiin ja näin saatiin hengiltä yli sata ihmistä, joukossa kymmenkunta poliisia. Ammunta tapahtui korkeista lähirakennuksista. Murhista syytettiin välittömästi presidentti Janukovitsia, vaikka hänellä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Provokaatio onnistui täydellisesti. Asiasta syytettiin Puolassa koulutettuja terroristeja.  Asiaa ei ole edelleenkään tutkittu eikä näköjään välitetä koskaan tutkiakaan eikä ampujia edes yritetä ottaa kiinni, vaikka ainakin osa ampujista on tunnistettu. Uhrit haudattiin kiireesti ilman mitään lääketieteellisiä tutkimuksia.



Ukrainan natsit olivat pamputtaneet nöyräksi Janukovitsin hallituksen, joka ei pystynyt enää toimimaan. Saksan, Ranskan, Puolan ulkoministerit ja EU:n Catherine Ashton saapuivat painostamaan Janukovitsia. Taustalla sekasorrossa uhattiin ottaa presidentti Janukovitsh ja hänen perheensä hengiltä, jolloin hän joutui pakenemaan Venäjälle 22. helmikuuta 2014. Syntyi valtatyhjiö, jota mielenosoittajat käyttivät hyväkseen. Tämä oli tehty täysin tietoisesti. Tyhjiön täytti länsimielinen klikki, joka lupasi varsin avokätisesti kaikkea edistystä ja hyvää. Klikkiin kuuluu mm. Oleksandr Turtšynov, Julija Tymošenko, Arseni Jatsenjuk, Oleh Tiahnibok. Kaikki he ovat lännen ja varsinkin USA:n "kavereita".

Ukrainan parlamentti erotti poissaolevan presidentti Janukovitshin virastaan. Tämä oli kiistanalainen teko, koska Ukrainan laki ei tuntenut laillisen presidentin erottamista. Oligarkki Janukovits oli valittu presidentiksi "demokraattisilla" vaaleilla vuoden 2010 presidentinvaaleissa. Hän ei ole koskaan ilmoittanut eroavansa presidentin virasta. Näin ollen hän oli edelleenkin Ukrainan virallinen presidentti. Tilapäiseksi valtionpäämieheksi nimitettiin kuitenkin Oleksandr Turtšynov. Hänestä tuli myös 23. helmikuuta Ukrainan pääministeri.

Presidentti Barack Obama ilmestyi näyttämölle ilmoittamalla toimineensa välikätenä Ukrainan vallansiirrossa. Siinä vaiheessa hän oli kai tietämättään aika lähellä totuutta. Lisäksi biljonääri George Soros ilmoitti rahoittaneensa toimintaa perustamalla säätiön Ukrainaan jo ennen kuin Ukraina itsenäistyi Venäjästä. Säätiö on toiminut siitä lähtien ja sillä on ollut merkittävä osuus nykyisissä tapahtumissa, varsinkin rahoituksessa. Eikä se ollut ainoa yhdysvaltalainen säätiö, joka rahoitti vallankaappausta.

Krimin autonomisella alueella ei hyväksytty uutta hallintoa, vaan maaliskuussa järjestettiin vaalit, jossa Krim päätti liittyä Venäjään. Näin täysin verettömästi Krim erosi Ukrainasta ja liittyi Venäjään. USA liittolaisineen ja EU eivät hyväksyneet tätä äänestyksen tulosta, vaan langettivat Venäjälle ja Krimille sanktiot. USA oli jo pitkäaikaisesti havitellut Sevastopolin laivastotukikohtaa Krimillä, mutta menetti tämän mahdollisuuden. Selittänee paljolti sanktioita.

Donetskissa ja Luhanskissa asuu paljon venäjänkielisiä asukkaita. He nousivat huhtikuussa Kievin klikkiä vastaan, koska on pelättävissä, että heitä ryhdytään alistamaan ja käyttämään väkivaltaa. Donetskissa ja Luhanskissa järjestettiin kansanäänestys, jossa yli 80 prosenttia äänesti itsenäistymisen puolesta. He eivät hyväksyneet Ukrainan uutta hallintoa ja pelättävissä oli ääriainesten väkivaltainen toiminta venäjämielisillä alueilla. Näin käykin. 14. huhtikuuta Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov ilmoitti "terrorismin vastaisen operaation" aloittamisesta kapinallisia vastaan. Operaation aluksi ukrainalaisia eliittisotilaita antautui itsenäisyyttä ajaville separatisteille. Ukrainan armeijassa esiintyi taisteluhaluttomuutta ja petturuuttakin. Taistellaanhan omaa kansaa vastaan. Mutta tästä alkoi kuitenkin sisällissota, joka näyttää jatkuvan yhä.

Samoihin aikoihin kun Maidanissa "osoitettiin mieltä" venäjämieliset odessalaiset mielenosoittajat pystyttävät leirin Odessaan samaan tapaan kuin Maidanissa oli ollut. Osoitettiin mieltä uusia vallanpitäjiä ja hallitusta vastaan. 2.5.2014 paikalle tuotiin junilla ja bussilasteittain ääriaineksia, jotka hajottivat väkivalloin leirin ja polttivat elävältä 48 ihmistä Ammattiliittojen talon tuhopoltossa. Poliisi ei osallistunut taltuttamiseen, vaan katsoi vierestä, koska sitä oli kielletty osallistumasta tapahtumaan. Myöskään palokunta ei tullut apuun, vaikka paloasema sijaitsi vain 100 metrin päässä ja sieltä on palopaikalle suora näköyhteys. Yhä tänä päivänäkään ei olla suoritettu mitään tutkimuksia 48 ihmisen elävältä polttamisen johdosta eikä ketään ole asetettu vastuuseen asiasta. Kaikki uhrit olivat odessalaisia.

25. toukokuuta 2014 Ukrainassa järjestettiin presidentinvaalit, jotka voitti makeisoligarkki Petro Poroshenko . Hän astui virkaansa 7. kesäkuuta 2014. Länsimieliset puolueet voittivat 26.10.2014 Ukrainan parlamenttivaalit. Uutta koalitiohallitusta alettiin muodostaa pääministeri Arseni Jatsenjukin johdolla.

Malesialainen matkustajakone ammuttiin alas 17. heinäkuuta 2014 Itäukrainassa. 298 ihmistä menehtyi. Alueella oli käynnissä sisällissota. Lennon MH17 tuhosta syntyi tiedotussota, jonka syyllisiä ei tähän päivään mennessä ole ratkaistu. Venäjä julkaisi kaikki tutka- ja satelliittikuvansa, mutta hollantilainen tutkimusryhmä ei ottanut niitä vastaan. USA ja Ukraina eivät ole julkaisseet tutkatietojaan tai USA:n satelliittikuvia eikä muitakaan tietoja, vaikka USA:lla on kattava tutkaverkosto Mustalla merellä. Herää kysymys, mistä on kysymys!

Myös Donetskin ja Luhanskin separatistialueilla pidettiin vaalit 14.11.2014, Donetskin separatistialueen johtajaksi nimitettiin Aleksandr Zahartšenko ja Luhanskin alueen johtajaksi Igor Plotnitski. Donetsk ja Luhansk julistautuivat itsenäisiksi ja myöhemmin perustavansa yhdessä uuden tasavallan Novorossijan eli Uusvenäjän. Sillä on historiallinen tausta valtiosta, joka sijaitsi aikoinaan samoilla paikoilla Eteläukrainassa. Kukaan ei tunnustanut uutta tasavaltaa. Ukraina ryhtyi rakentamaan kiivaasti uutta panssarikalustoa jopa 40 yksikköä päivässä, näin ilmoitti presidentti Poroshenko. Ukraina suoritti liikekannallepanon ikähaitarilla 18 - 60 vuotta. Sisällissota jatkuu yhä.

Kiovan vallankaappaus ei ollut demokratian voitto vaan USA:n ja EU:n valmentaman ja kouluttaman äärioikeiston voitto, jolla on fasistisia taustatekijöitä. Ukrainalaisia oli petetty ja demokratialle voidaan sanoa jäähyväiset. USA ja EU ottivat avukseen ukrainalaiset natsit, joiden kommandoryhmät käyttivät silmitöntä väkivaltaa. Toisaalta USA on toivottanut EU:n v*****n ("f**k the European Union!"), kun se on yrittänyt puuttua liikaa asioihin Ukrainassa. Tämä viittaa suuressa määrin taisteluun maailman navoista, joista olen kirjoittanut jo aikaisemmin. Ukrainalaiset ovat olleet vain pelinappuloita paljon suuremmissa kuvioissa, jossa demokratialla ei ole mitään tekemistä.

Demokratiaa tai sananvapautta ei ole saavutettu. Natsit kuuluvat osana hallitukseen. Hallitus tottelee käytännössä vain USA:ta. Radan (Ukrainan parlamentin) vaikutusvaltaisimmat puolueet ovat natsien Svoboda (Vapaus) ja Pravii sektor (Oikeistosektori). Vaikka puolueilla ei olekaan enemmistöä hallituksessa on niillä avainasemapaikat. Niihin kuuluvat puolustus- ja poliisivoimat, turvallisuuspalvelu, oikeuslaitos ja talouspolitiikka. Valvotaan puolustusministeriötä, asevoimia, poliisivoimia, kansallista turvallisuutta ja tiedustelua. On perustettu Puhdistuskomitea, jonka tehtävänä on puhdistaa entisen presidentin Janukovitsin kannattajat hallituksesta ja julkisista palveluista, joihin kuuluvat mm. valtion virkamiehet, paikallishallitusten ja kaupunginhallitusten jäsenet, koulujen ja yliopistojen opettajat ja tutkijat jne. Tavoite on "sopimattomien" ainesten massiivinen eliminointi. Se on tapahtunut usein hyvin väkivaltaisesti, raakaa väkivaltaa käyttäen. Uhreja on pahoinpidelty, osa uhreista on kadonnut, osa tehnyt salaperäisesti itsemurhan.

Taloudellisesti Ukraina on katastrofin partaalla. Ukrainasta on tullut yksi maailman köyhimmistä ja velkaisimmista maista. Inflaatio on huippuluokkaa. Korruptio on maailman suurinta. Jotkut ukrainalaisista ovat sanoneet, että vallankaappauksessa vaihdettiin vain siniset oligarkit keltaisiin oligarkkeihin, kun piti päästä kokonaan kaikista oligarkeista. Muuten kaikki jatkuu entistä pahempana. Talous on katastrofin partaalla. Väkivalta tullee jatkumaan. Käytännössä vallitsee sisällissota. Kuolleita uhreja virallisen luvun mukaan on yli 9 000, mutta todennäköisesti paljon enemmän. Suurin osa on siviilejä, tavallisia kansalaisia. Näin tehdään värivallankumous!





Jälkikirjoitus


Tämän jutun kuvat ovat pääasiassa videokaappauksia ranskalaisen Paul Moreiran ohjaamasta dokumentista "Ukraine: les masques de la révolution" (Ukraina: vallankumouksen naamiot). Se on esitetty Ranskassa kanavalla CANAL+ helmikuun 1. päivänä 2016 ja toisen kerran samalla kanavalla heti seuraavana päivänä 2.2.2016. Dokumentti on todellinen kuvaus Ukrainan, Maidanin, Odessan ja Itä-Ukrainan tapahtumista. Ukrainan viranomaiset yrittivät estää dokumentin esittämisen. Dokumentti on herättänyt suurta polemiikkia myös Ranskassa. Sillä on vastustajia myös siellä. Demokratian ja vapaan sanan mallimaassa, jossa saa julkaista pilakuvia ihan mistä vaan, ei saisi julkaista dokumenttia, jossa on oma vahva näkemys todellisuudesta. Olisi hyvä esittää tämä dokumentti myös meillä Suomessa. Oma kirjoitukseni ei perustu tähän dokumenttiin, vaan on kirjoitettu ennen dokumentin ilmestymistä.

Nyt Ukrainassa Paul Moreira on haastettu oikeuteen. Jos hän menee Ukrainaan hänet vangitaan heti. Hänet on lisätty kiellettyjen henkilöiden listalle. Lisäksi hänet on laitettu mustalle listalle internetissä. Listalla julkaistaan kaikki tiedot henkilöistä, joita pidetään nykyisen Ukrainan vastustajina. Se sisältää kaikki henkilötiedot, sähköpostiosoitteet, puhelinnumerot, kotiosoitteet, sukulaissuhteet jne. Tässä luettelossa olevia henkilöitä on tapettu, pahoinpidelty tai he ovat kuolleet hämäräperäisissä olosuhteissa, "tehneet itsemurhia" omituisesti tai he ovat tyystin kadonneet. Myös heidän sukulaisensa, vaimot, lapset tai vanhemmat, ovat saaneet kokea "kaikenlaista". Palannen tähän netti-mustaanlistaan myöhemmissä kirjoituksissani. Jonkinlainen versio Moreiran dokumentista löytyy seuraavista osoitteista, jos niitä ei ole poistettu. Dokumentti on ranskankielinen.








Ei kommentteja: