lauantai 19. marraskuuta 2016





MITÄ SINÄ UKRAINA OIKEIN TEET? 





On sanottu, että USA:n vaaleissa kaikkein eniten hävisi Ukraina, tai oikeammin sen nykyinen johto. USA:n presidentiksi valittiin Donald Trump. Tämä oli monien ukrainalaisten poliitikkojen mielestä katastrofi. Kaikki odottivat, että Hillary Clintonista olisi tullut Ukrainan uusi ystävä. Clinton on aina suhtautunut Ukrainan asioihin suurella pieteetillä. Trump on taas osoittanut Ukrainaa kohtaan toisenlaista suuntaa. Hänen mielestään Ukrainan asia on slaavien oma sisäinen asia eikä Yhdysvaltojen pidä sekaantua siihen. Lisäksi Trumpin mielestä Krim on Venäjän osa ja kuuluu Venäjälle. Jos tämä suhtautuminen pitää paikkansa, muuttuu Ukrainan ongelma kolmikantajärjestelmäksi, jonka osapuolet ovat Ukraina, Venäjä ja Eurooppa, siis EU. Tosin Eurooppakin on osoittanut kyllästymisen merkkejä, koska Ukraina ei ole edistänyt Minskin sopimuksen toteuttamista. Lisäksi EU:ssakin on tulossa varsin suuria muutoksia varsinkin Britannian, Ranskan ja Saksan suhteen. Britannian brexitin lisäksi ensi vuonna Ranskassa valitaan presidentti ja Saksassa liittokansleri. EU-kriittiset ja populistiset voimat ovat nousussa molemmissa maissa. Lisäksi mielenkiintoisia äänestyksiä on ollut Moldaviassa ja Bulgariassa. Näyttää siis siltä, että osapuoliksi jäävät Venäjä ja Ukraina. 

Tämä on sekoittanut nähtävästi Ukrainan nykyhallinnon päät. Tapahtuu kummia. Ukrainan parlamentin jäsen Anton Gerashenko ehdotti 13.11.2016, että Donald Trumpin nimi lisättäisiin "Maailman vihollisten" listaan  kaikkine tietoineen (hänellä on tämmöinen musta lista netissä).  Tämä lista on johtanut monen listalla olleen ukrainalaisen murhaan. Lista on laiton, mutta kuka siitä välittää. Analogisesti myös Trump ja kaikki hänen läheisensä, kannattajansa, ystävänsä ja äänestäjänsä vietäisiin tähän samaan listaan. Lisäksi kiellettäisiin Trumpin ja kaikkien hänen kannattajiensa pääsy Ukrainaan 99 vuodeksi.


Anton Gerashenko

Toinen suuri sankarimme Mikheil Saakasvili seikkailujensa lomassa erosi Odessan pormestarin virastaan. Hän oli se, joka sytytti Georgian sodan 2008 Venäjää vastaan, jonka hän tyrmäävästi hävisi, sai Georgiassa syytteet kavalluksista ja murhista ja 27 vuoden vankilatuomion, pakeni Yhdysvaltoihin ja edelleen Ukrainaan, jossa Poroshenko antoi Ukrainan kansalaisuuden ja nimitti hänet Odessan pormestariksi. Nyt hän siis erosi virastaan ja sanoi ryhtyvänsä taistelemaan maan korruptiota vastaan, kertoi muodostavansa oman puolueen ja ryhtyvänsä hankkiutumaan Ukrainan uudeksi presidentiksi. Hänestä tuli siis Poroshenkon vihollinen (meinasin kirjoittaa pahin, mutta ehkä hän ei nyt ole pahin). Hän haluaa erottaa nykyisen vallan, eliitin ja kaikki ministerit. Hän kehuu lämpimillä suhteillaan Trumpin kanssa. Hän laskee Trumpin varaan.


Mikheil Saakasvili

14.11.2016 Ukrainan kansallisen poliisin päällikkö Khatia Dekanoidze erosi virastaan sen takia, että poliitikot sekaantuvat poliisien toimintaan ja estävät poliisien toimintaa Ukrainassa. Poliisi on täysin korruptoitunut ja politisoitunut. Dekanoidze yritti taistella korruptiota vastaan, mutta tunsi epäonnistuneensa täydellisesti, joten hän päätti yksinkertaisesti luopua tehtävästään. Ukrainan poliisista yritettiin tehdä amerikkalaismallinen. Japani lahjoitti 1 500 poliisiautoa, joista yli 200 romutettiin heti ensimmäisenä kuukautena.


Khatia Dekanoidze


Tapahtui jotakin hyvin erikoista. 13.11.2016 eteläukrainalainen kaupunki Genitsesk pyysi Krimiltä apua. Kaupungilla ei riitä kaasua lämmittämiseen eikä sähköä valaisemiseen ja lämpimän ruoan valmistamiseen. Viime vuonna talvella siellä vallitsi 25 asteen pakkanen eikä ollut mitään millä lämmitellä. Vesijohdot vain halkeilivat. Nyt kaupungin asukkaat kääntyivät Krimin puoleen ja pyysivät apua. Krimin pääministeri Sergei Aksjonov kääntyi Vladimir Putinin puoleen. Putin lupasi humanitaarisista syistä, että Krimiltä voidaan antaa kaasua Genitseskin kaupunkiin Ukrainaan. Näin on ryhdytty tekemään. Krimiltä virtaa kaasua nyt Ukrainaan Genitseskiin.  Tämä on sitäkin hämmästyttävämpää, kun otetaan huomioon, että huhtikuussa 2014 Ukraina katkaisi makean veden tulon Krimille ja se ohjattiin suoraan Mustaan mereen ja 21.11.2015 katkaistiin kaikki sähköt Krimille, vaikka Venäjä maksoi siitä selvää rahaa Ukrainalle. Ei maksa enää.



Kaasua johdetaan Krimiltä Genitseskiin


Toisaalta viikkoa aikaisemmin oli Krimillä jälleen otettu kiinni ryhmä Ukrainasta lähetettyjä terroristeja. Heidän nimensä ovat Aleksander Dubko, Dmitri Schtiblikov ja Aleksei Besrabatov. Heidän kohteinaan olivat Mustan meren laivasto ja "elintärkeät kohteet" Krimillä. Kuulusteluissa paljastui, että ryhmän jäsenet kuuluivat Ukrainan salaiseen poliisiin. Tämä oli jo ainakin neljäs ukrainalainen terroristiryhmä, joka oli otettu kiinni Krimillä. Heillä oli laaja valikoima erilaisia räjähteitä ja aseita mukanaan.


Dmitri Schtiblikov



Aleksei Besrabatov


Aikaisemmin syksyllä oli Donetskissa otettu kiinni ryhmä nuoria poikia. He olivat suorittaneet alueella räjäytyksiä. Kuulusteluissa paljastui, että he olivat olleet koulutuksessa Ukrainassa ja saaneet tehtäväkseen räjäytellä erilaisia tärkeitä kohteita. Koulutukseen kuului räjähdysaineiden käsitteleminen, niiden asettaminen ja räjäytyksen suorittaminen. Ennen kiinnijoutumistaan he olivat  räjäytelleen mm. Donetskin rautateitä. Palkkioksi he olivat saaneet rahaa. Pojat sanoivat katuvansa syvästi tekojaan. Samalla paljastui myös muita vastaavia ryhmiä, jotka otettiin heti kiinni.



Omituisimpia tapauksia oli Donetskissa paljastunut eräänlainen vakoilurinki. Nuoria naisia oli koulutettu Ukrainassa. Heidät lähetettiin Donetskiin ja heidän tehtävänään oli etsiä Donetskissa venäjämielisiä ihmisiä ja ottaa heistä tiedot. Tarkoituksena oli tutustua ihmisiin kaduilla, kaupoissa, ravintoloissa ja puhutella heitä. Jos uhrit paljastuivat venäjämielisiksi, oli heidän tietonsa urkittava ja kirjattava mahdollisimman hyvin ylös nimiä, osoitteita, puhelinnumeroita, perheenjäseniä ja ystäviä myöten. Nämä tiedot sitten lähetettiin salaiselle poliisille Kieviin. Tuskinpa kannattaa arvuutella miksi.


Donetskissa kiinniotettu "naisurkkija".


Ainoa, johon Ukrainalla riittää varoja, on armeija. Ukrainassa vallitsee mobilisaatio. Uusia yksiköitä rakennetaan ja vanhoja laajennetaan ja varustetaan. Natsipataljoonia kasvatetaan. Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut, tällaisia ovat mm. Azov, Aidar ja Tornado. Ihmisiä, jotka ovat tätä militarisointia vastaan haastetaan oikeuteen ja pistetään vankilaan.


Natsipataljoona Aidar


Ukrainassa on nostettu vanhat natsit kunniaan, kun ei ole muita "sankareita" historian kirjoissa. Merkittävin on Stepan Bandera, josta olen kirjoittanut jo aikaisemminkin. Bandera johti mm. UPA nimistä järjestöä, joka oli yhteistyössä saksalaisten natsien kanssa  toisen maailmansodan aikana. Järjestö tappoi miljoonia siviilejä, mm. juutalaisia, puolalaisia, venäläisiä jne. Nyt Bandera on nostettu kansallisankariksi ja hänelle on rakennettu muistomerkkejä ja nimetty katuja ja hänen kunniakseen järjestetään kulkueita.


Azov natsipataljoonan natsitunnus liekin takana.


Puolassa Ukrainan naapurissa vihataan yli kaiken Stepan Banderaa ja UPA-järjestöä. Tutkimusten mukaan yli 90 prosenttia Puolan kansasta vihaa tätä natsia, koska sodan aikana järjestö murhasi ja poltti elävältä yli miljoona puolalaista siviiliä, lapsia, naisia, vanhuksia. 11.11.2016 Varsovassa järjestettiin jättimäinen mielenosoitus tätä petoa ja hänen palvontaansa vastaan, johon osallistui yli 100 000 mielenosoittajaa  ja poltettiin mm. Ukrainan lippuja. Ukraina on esittänyt vastalauseen lippujen polttamiselle.


Yli 100 000 mielenosoittajaa Puolassa Varsovassa 11.11.2016!



Ukrainan lippuja poltetaan Varsovassa Puolassa 11.11.2016: "Kirottu UPA ja Bandera!"



Maidanin tapahtumista tulee kohta kolme vuotta. Monet ukrainalaiset puhuvat jo seuraavasta Maidanista. Ukraina käy sisällissotaa, taloudellinen tilanne on katastrofaalinen ja tavalliset ihmiset kärsivät köyhyydestä ja kurjuudesta. Ukraina on Euroopan köyhin valtio. Korruptio on valtavaa. Sähkön ja kaasun hintoja on korotettu roimasti (80 % ja 60 %), eläkkeitä alennettu. Tämä oli EU:n pankkien vaatimus uudelle Ukrainan lainalle. Huhutaan, että tuleva talvi on normaalia pitempi ja kylmempi. Kaasu ei tule riittämään talven yli. Yleisesti pelätään, että Ukraina jälleen varastaa Venäjältä Eurooppaan tulevaa kaasua. Nord Sream 2 voisi olla ratkaisu tähän, mutta toistaiseksi Euroopassa esiintyy vastustusta putkea kohtaan. Joidenkin mielestä edessä on uusi (väri-) vallankumous Ukrainassa. Presidentti Petro Poroshenkon kannatus on laskenut 11 %:iin, kun edellisen presidentin  Viktor Janukovytsin kannatus oli 16 % silloin kun hänet ajettiin maanpakoon..


Ukrainalaisia eläkeläisiä mielenosoituksessa 14.11.2016 Maidanilla.

14.11.2016 ryhtyivät ukrainalaiset eläkeläiset mielenosoitukseen Maidanilla. Yli 80 ukrainalaista pankkia oli tehnyt vararikon uusien säännösten takia ja vienyt mennessään eläkeläisten rahat. Jo ennestään vaikeassa tilanteessa eläneet eläkeläiset eivät tiedä, miten elää tästä eteenpäin. Heidän mielestään heidän rahansa vain yksinkertaisesti varastettiin. Mielenosoituksia on uhattu jatkaa vähintäänkin Maidanin vuosipäivään saakka. Natsipataljoonat ovat lupautuneet puhdistamaan tarvittaessa Maidanin vaikka väkivalloin. Ukrainan hallitus  ei hallitse kaikkia natsipataljooniaan. Mietin minkälainen verilöyly siitä syntyisi, jos natsipataljoonat käyvät eläkeläisten kimppuun.


Eläkeläiset osoittavat mieltään Maidanilla.

Toisaalta moni oppositiopoliitikko on ilmoittanut kannattavansa mielenosoittajia ja liittyvänsä heihin. Yksi heistä on Julia Tymoshenko, joka oli aikoinaan yksi keulahahmoista, kun tehtiin edellistä värivallankumousta Maidanilla. Myös muita tyytymättömiä politiikkoja on liittynyt mielenosoituksiin.


Julia Tymoshenko ilmoittaa tukevansa mielenosoittajia.


Ukrainan radassa eli parlamentissa harrastettiin taas 14.11.2016 vanhaa kansallista urheilumuotoa. Kansanedustaja Jurija Boiko veti muutaman kerran oikein kunnolla turpaan edustaja Igor Ljashkoa. Tämä on Ukrainan parlamentissa ikivanha tapa. Sietäisi meidänkin kansanedustajiemme ottaa tästä oppia. Suomen eduskunnan istunnot ovat nykyään niin tylsää katsottavaa. Olisi se komeeta kun esim. Soini vetelisi Sipilää oikein kunnolla lättyyn.



Ukrainassa eletään siis varsin sekavia aikoja. Sanotaan, että yli 95 % Ukrainan kansasta on tyytymättömiä nykyhallintoa kohtaan. Nykyhallinto on menettämässä USA:n tuen. EU on yhä enenevässä määrin kyllästynyt Ukrainan nykyhallintoon. Suurin osa kansasta vastustaa sisällissotaa Donetskia ja Luganskia kohtaan. Tavallinen kansa kuitenkin pelkää väkivaltaa, jota erilaiset natsijärjestöt harrastavat. Nämä taas tukevat nykyhallintoa, koska ovat osa sitä. Ei uskalleta nousta vastustamaan nykymenoa.  Missä ja milloin tulee raja, vai tuleeko sitä? Edellinen värivallankumous Maidanilla 2014 oli USA:n rahoittama ja organisoima. Lisäksi se sai eurooppalaisten tuen. Nyt näitä ei ole. On hyvin vaikea nousta nykyhallintoa vastaan ja väkivaltaa vastaan. Aika näyttää mitä sinä Ukraina oikein teet.



PS. Meillä täällä Suomessa tiedottaminen ja uutisointi on varsin yksipuolista ja sensuroivaa. Monia tärkeitä asioita, mitä maailmalla tapahtuu, jää kokonaan käsittelemättä tai piiloon. Asioista ei puhuta tai sitten puhutaan vain määrätyistä asioista, jolloin vastakkainen kanta jää käsittelemättä. Kysymys pitäisi asettaa, onko tämä tarkoituksellista? Kenelle tai mille taholle tästä on hyötyä tai mille taholle vahingollista? Varsin suuriakin asioita jää kokonaan pimentoon, joista suomalaiset eivät saa tietää mitään. Objektiivisen mielipiteen muodostaminen on täysin mahdotonta. Tämä on huolestuttavaa, koska kaikkien tutkimusten mukaan suomalaiset luottavat maailman eniten omiin tiedotusvälineisiinsä. Näin ei pitäisi olla. Ihmisten pitäisi asettaa kysymyksiä ja tarkkailla myös muita tiedotuskanavia. Meidän tiedotusvälineemme ovat varsin yksipuolisia.


Asiaan liittyviä osotteita:











Ei kommentteja: